Stanfordin vankilakoe oli Phillip Zimbardon Stanfordin yliopistossa vuonna 1971 tekemä koe, jossa simuloitiin vankilaympäristöä ja jaettiin opiskelijat vartijoihin ja vankeihin, jotta voitaisiin tutkia vallan ja kontrollin psykologisia vaikutuksia. Stanfordin vankilakoe oli määrä kestää kaksi viikkoa, mutta Zimbardon mukaan se keskeytettiin kuuden päivän jälkeen, koska "vartijat olivat niin raakoja".

Tutkimuksessa alettiin jäljitellä vankien todellisia vankilaoloja pidättämällä heidät ja riisumalla heidät alasti, puhdistamalla heidän ruumiinsa siltä varalta, että heillä olisi täitä, ja pakottamalla heidät vankila-asuun, jossa heillä oli ketju nilkan ympärillä. Jokaiselle annettiin numero, ja heihin oli viitattava vain sillä numerolla. Tällä kaikella pyrittiin epäinhimillistämään heidät.

Vartijat eivät saaneet mitään vartijakoulutusta, vaan heidät jätettiin hallitsemaan itseään. He keksivät sääntöjä, mutta hitaasti viikon kuluessa säännöt alkoivat rapistua. Vartijat yrittivät yhä kovemmin ja kovemmin vahvistaa valta-asemaansa vankeja kohtaan, ja kohtaamiset muuttuivat paitsi fyysisiksi myös psykologisiksi.

Ympäristö ei enää tuntunut kokeilulta. Jopa johtavat psykologit olivat alistuneet vankilan johtajan rooliinsa, eivätkä vangit voineet lähteä vapaasti, vaikka heillä oli oikeus lähteä milloin tahansa. Vankien vanhemmat lähettivät asianajajia, jotka pitivät tilannetta todellisena, vaikka tiesivät, että kyseessä oli kokeilu.

Kokeilu oli mennyt liian pitkälle - videomateriaalia yöllisistä kohtaamisista, kun päätutkijoita ei enää ollut paikalla, osoitti vartijoiden todella väkivaltaiset tekniikat.

Kokeesta kertova video on ostettavissa täältä.